19.8.2010

Allen Carr: Kilot kuriin!

Työpaikalla ovat muutama ohjaaja lopettanut tupakanpolton luettuaan Allen Carrin: Stumppaa tähän. Ihmettelin heidän vakuuttavuuttaan, josko samaa vakuuttavuus löytyisi myös laihduttamiseen. Kyllähän Allen Carilta löytyi sitten näille läskeillekin kirja: Kilot Kuriin.

Kun aloitin kirjan lukemisen, heräsi hyvinkin epäilys siitä, että minua ohjataan kasvissyöjäksi. Kyllähän siellä punainen lanka oli juuri siinä, että ihmistä ei ole tarkoitettu lihan syöjäksi eikä maidon juojaksi.

Olen kehitellyt oman kombinaationi tästä kirjasta, saas nähdä miten se vaikuttaa. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Opiskelujen alkaessa oli ihana huomata, että ruokapaikkamme tarjoaa upeat salaati ja maukkaan ruuan - myös sitä kasvisvaihtoehtoa. Lautanen täyttyy 3/4 salaatista, loput lihaa, kalaa tms. Perunan, pastat, riisin olen jättänyt kokonaan pois - samoin lounaalta leivän. (tämä liittyy siihen kombinaatioon) (ei, en ole alkanut karppaamaan)

Hyötyliikuntaa - kun näin alkuun tuntuu olevan niin paljon kaikkea uutta, ettei ennätä liikkua- nousen portaat 5-6 kerrosta päivittäin kaksi kertaa. Puuskuttaa, puuskuttaa... mutta toivottavasti joskus olisi niin, ettei puuskuta.

Oletko sinä lukenut Allen Carrin kirjan,
mitä siitä olet mieltä,

oletko noudattanut kirjan neuvoja tuloksellisesti?

7 kommenttia:

  1. Kirjaa en ole lukenut, joten siihen en voi ottaa kantaa. Portaiden kävely on muuten tosi hyvää hyötyliikuntaa. Kyllä se puuskutus loppuu vähän ajan päästä. Voi kun pääsisinkin valmiiden salaattipöytien ääreen, on niin vaikeaa (näköjään) tehdä salaatteja, aina se perus juttu vaan, vaikka mulla on hyvä kirja, jossa on ohjeita. No ehkä joskus sitten innostun.
    Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  2. Hehee, yritin lukea, tuloksista raportoin täällä: http://kaikkikeinotkayttoon.blogspot.com/2010/01/no-nyt-nayttaa-taas-ihan-hyvalta-tama.html. Sen lisäksi että olen allerginen itsensämotivointikirjallisuudelta haiskahtaville aineksille, en oikeastaan pidä kasviksista tai hedelmistä. Toivoton tapaus siis.

    VastaaPoista
  3. Veela =)
    ... sun raportti on HYVÄ...!!!! :D

    Mä en myöskään oikeen ymmärtänyt, mitä ajettiin takaa... mutta räätälöin hiukan sillä logiikalla itselleni sopivia syöntisääntöjä... Ei varmaan mitään uutta, mutta tässä nyt sitä vähän tarkkailen, ja raportoin sitten...
    ... ja tänään söin suklaapatukan, hyvin mielin, enkä miettinyt tarvitsenko sitä ja haluanko sitä ja ja ... Söin ja nautin. Täysin rinnoin.

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Olen lukenut molemmat kirjat ja pari muuta Allen Carrin tuotosta. Tupakka loppui loppuvuonna 2006 ja alko huhtikuussa 2008.

    Luin myös Kilot kuriin ja sain sillä hyvän startin, mutta sitten sairastuin viikoksi ja söin pelkästään "roskaruokaa".
    Tämän hetkinen työnikin on epäsäännöllistä rytmiltään, koskaan ei tiedä milloin ehtii syömään ja mitä silloin sattu olemaan kohdalla, sitä melkein on syötävä.
    Uskon edelleen menetelmään ja sinä päivänä kun työ kuviot muuttuu, silloin muuttuu myös ruokailu. Sen verran kirja opetti, että vaikka paino ehtikin nousta repsahduksesta, niin se ei nouse enempää.

    Uskon vahvasti Allenin menetelmään ja menetelmiin ja mielelläni kuulisin kokemuksistasi lisää.

    VastaaPoista
  5. Luin Allen Carr stumppaa tähän... 4kk oon ollut polttamatta, eikä mieli tee yhtään. Lopettaminen oli helppoa.

    Tiedän myös ettei mieli tuu enään koskaan tekemäänkään tupakkaa, ellei väkisin halua taas aloittaa... siis yhtä väkisin kun ensimmäistä kertaa opetteli polttamaan taniaisena.

    VastaaPoista
  6. Kilot kuriin -kirja auttoi laihduttamaan 10 kiloa puolessa vuodessa. Nyt syön silloin kun on oikeasti nälkä ja mitä haluan. Jos tulee tiukka hetki, niin luen kirjaa uudelleen. On oikeastaan tosi helppoa, kun kuuntelee vain kehoa.

    VastaaPoista
  7. Moi!

    Olen lukenut stumppaa tähän kirjan n. 3 kk sitten. Tupakan lopettaminen oli hyvä ratkasu ja helppo päätös. Kun suhtauduin kirjaan avoimin mielin, lopettaminen oli helpompaa.

    Tällä hetkellä luen viimeisiä.sivuja kilot kuriin kirjasta. Kun olin lopettanut stumppaa tähän kirjan päätin heti.tilata tämän kilot kuriin.

    Ajattelin näin että jos allen pystyy kirjoittamaan kirjan ja lopetan sen avulla niin hän pystyy auttamaan minua kilojen karistuksessa.myös.

    Allen antoi neuvoja kilot kuriin kirjassa että olla avoin jokaiselle esitettävälle asialle kirjassa.

    Olen syönyt hedelmiä joka aamu vaikken ole lopettanut lukemista.
    Olen tutustunut erilaisiin hedelmiin. Tutustunut kuinka hyviltä ne sittenkin.maistuu..

    Uskon tähän kirjaan koska se toimi tupakkaankin.

    VastaaPoista