14.6.2012

ketoosin eri tasot

Ostin apteekista itselleni Ketosticksejä, jotta voin seurata ketoosin tasoa. En nyt tiedä, mitä sillä tiedolla erityisesti teen - mutta mielenkiintoistahan tuo on katsoa, missä mennään. Ketoosi vaihtelee - hieman tasosta korkeaan, vaihtelevasti. Sen olen huomioinut, että korkealla tasolla nälkä pysyy paremmin hallinssassa - itseään pitää muistuttaa syömään tarvittava määrä pusseja.

Ketoosista olen tietysti keskustellut, ja mielipiteitä on laidasta laitaan. Internet näyttää pursuavan "ei niin tutkittua tietoa" asiasta, ja hoitaja-gollega varoitteli ketoasidoosista. Hänen mielestään ketoosi ja ketoasidoosi on sama asia. Asia tuntuu olevan hyvinkin mielipiteitä jakava - mikäli keskusteluryhmiin on uskominen. Täytyy myöntää, että aiemmin en minäkään käsittänyt sitä, että elimistö tieten tahtoen ajetaan moiseen tilaan. Cambridgen 1. tason aloittaessani ja valmentajan kanssa keskustellessa ymmärsin, että kyseessähän on alun alkujaan ihmisen puolustusmekanismi - näin on pärjätty silloin, kun ravintoa ei välttämättä ole ollut tasaisesti ja yltäkyllin tarjolla. Pidän turvallisena sitä, että tiedän saavani pusseista ja patukoista kaiken tarvitsemani vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet - verrattuna esimerkiksi karppaamiseen. Tai - karpatessa asian huolehtiminen on paljon työläämpää.

En voi varmaan enää sanoa olevani 1. tasolla syömisien suhteen, ruokavalioon on tullut silloin tällöin salaattia tai tomaattia sekä juustoja. Flunssan aikana tuntui että tarvitsen jotain herkkua hellittelyyn, halloumi-juusto paistettuna tomaatin kera. Ja ensimmäistä kaunista kesäpäivää juhlistin terassilla syöden ihanan vihreän salaatin lohella höystettynä. Siis - välttäen hiilihydraatteja. Onko tämä nyt sitten 2. tasoa vai 3. tasoa - siitä voinen keskustella valmentajani kanssa ensi viikolla.

... ja niin, 3 viikkoa - painonpudotusta yhteensä

-10 kg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti